no sit päästiinki ihan amatöörihommiin. näin kirjoitin kuvien ottamisen jälkeen facebookkiin:
" siis ei hitto mikä fiilis. viimeksi kun hevosen selkään nousin, väänsin itkua ja halusin pois. Milla ei saanu edes kattoo eri suuntaan, saatika sit päästää irti hevosesta. olin varma että kuolen. korkeanpaikan- ja hevospelko valtas koko kropan. ja siis korkeanpaikanpelko on luokkaa envoinoustapenkilleseisomaan. mut äsken tapahtu jotai huikeeta. äsken mä ratsastin. mä itse ohjasin hevosen liikkeitä, milla oli parhaimmillaan niin kaukana etten nähny sitä. mä luotin siihen elukkaan, jonka vieressä seistessä en edes nää sen selän yli ku se on nii hemmetin iso. mä ylitin itseni. mä uskalsin. mä... no mä vaan oon paras. kiitos. "
se kertookin kaiken oleellisen.
pari päivää tän jälkeen suunnattiin sinin kanssa uudelleen landelle samoihin hommiin. tää neiti on aikoinaan ratsastanut enemmänkin.
millaa hieman nauratti kun sini yritti epätoivoisesti saada arttu-hepan nousemaan raviin; arttua ei kiinnostanu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti